SPR:n kampanjajuliste

Harjoitustehtävänä piti tehdä SPR:lle ulkomainos. Palautteen perusteella (liikaa tekstiä) tekstiä on lyhennetty ja muokattu alkuperäisestä versiosta.

Toyotan ME.WE.

Markkinointi-instituutissa Copywriterin työ -kurssilla tehty mainos Volkswagenin ME.WE.-autolle. Kohderyhmänä kaikki ne, jotka eivät kaipaa tuikitavallista autoa vaan haluavat yhdistää autoilun helppouden sekä ympäristöystävällisyyden.

Harjoitustehtävänä mainosteksti Tulva-lehdelle

Alla oleva mainoksen tein tehtävänantoon "Kuvan ja sanan liitto" eli saimme oheisen melkoisen sekstistisen pizzalähetin kuvan, johon sitten piti liittää viereen mainosteksti.

Arvosana 2/3. Arvostelijana toimi armoitettu copywriter Markku Rönkkö, jonka sanoin "Tulva-otsikkosi istuu kuvaan ja moitteeton tekstisi kertoo lehden  linjan perusteellisesti. Jotakin yllätyksellistä jää kuitenkin kaipaamaan"

Seminaarijuliste Helsingin Kansainväliselle viikolle

Vuonna 2011 vastasin Kauppakorkeakoulun Kansainvälisen viikon markkinoinnista ja viestinnästä ja tein sitä viikkoon kuuluvaa seminaaria varten oheisen julisteen teeman väreillä sekä logolla höystettynä. PhotoShop-taitoja siis löytyy.

Venäjä-aiheinen ilta KY:llä lokakuussa 2009

Olin  vuonna 2009 Kauppatieteiden ylioppilaiden (KY, nyk. KY ry) yrityssuhdevaliokunnassa mukana ja silloin järjestimme Fortumin kanssa seminaari-illan aiheena Venäjäyrityselämän näkökulmasta ja siihen liittyvien ennakkoluulojen oikaiseminen.

Fortumin Venäjä-ilta 22.9.

Venäjä, Venäjä, Venäjä. Uhka vai mahdollisuus? Sitä oli tarkoitus pohtia Fortumin ja Yrpän [Yrityssuhdevaliokunta] voimin toteutetussa Venäjä-illassa Yläkertsillä tiistai-iltana. Paikalle oli saapunut monikymmenpäinen joukko aiheesta kiinnostuneita kyltereitä, joten kiinnostusta Venäjään riittää pelottavista uhkakuvista ja ennakkoluuloista huolimatta. Kuten illan vetovastaavana toiminut Hilla Pyykkönen alkupuheessaan osuvasti totesi, ilta oli oivallinen tilaisuus sivistää itseämme.

Alun ruoka-ja juomatarjoilun sekä Hillan alkuesittelyn ja ohjelman läpikäynnin jälkeen oli siis vuorossa itse paneelikeskustelu. Paneelia johti Fortumin tiedottaja Satu Niemelä ja muut keskustelijat olivat Heikki Andersson Fortumin Venäjän Service-toiminnoista, Bair Irincheev Bair Travel Oy:stä, Maimo Henriksson Ulkoministeriöstä sekä Pekko Kohonen Venäjä-klubista ja Venäjän kaupan killasta. Kerrottuaan ensin suhteensa Venäjään (Blairin tapauksessa Suomeen), joita olivat mm. venäläinen isoäiti, vaihto-opinnot Suomessa sekä lapsuus Sortavalassa ja venäläisessä koulussa. Näin mielenkiintoisten taustojen takaa saataisiin varmasti yhtä kiinnostavia vastauksia etukäteen esitettyihin kysymyksiin.

Ensimmäiseksi sopikin aloittaa kysymyksellä, mikä on tämänhetkinen, poliittinen tai kaupallinen, tilanne Venäjällä. Panelistit olivat melko samoilla linjoilla siitä, että Putinin ja Medjedevin ”kahden kauppa”, kuten Henriksson asian ilmaisi, määrää pitkälti poliittista linjaa. Andersson mukaan Medjedev hakee vielä paikkaansa, joten Putin on edelleen vahvassa päättäjän asemassa. Venäjän kanssa kauppaa tehdessä on tärkeää tuntea poliittinen järjestelmä. Irincheev kertoi venäläisten turhautuvat helposti epävarmuuteen ja siksi vakaus on kansalaisille erittäin tärkeää. Niinpä pitkään vallassa ollut, huonokin, johto voi säilyttää asemansa pitkään ihmisten muutosvastaisuuden vuoksi. Tässäkö (osa)syy Putinin suosion ja Medjedevin hapuilun takana?

Myös taloudellisesta tilanteesta panelistit olivat yksimielisiä: huono. BKT laskee ja työttömyys nousee. Irincheev on tietysti huomannut asian matkailun hiljentymisessä. Meistä suomalaisista saattaa joskus tuntua, että olemme riippuvaisia Venäjästä esimerkiksi energian vuoksi, mutta Andersson muistutti, että voisimme aivan hyvin ostaa energiamme muualtakin, toisin kuin jotkut Itä-Euroopan maat. Suomen hankalaa asemaa Venäjän naapurimaana hän ei kuitenkaan kiistänyt. Venäjän BKT on kuitenkin vain 3 prosenttia koko maailman osuudesta (EU:n on 30), joten äkkiä Venäjä ei tunnukaan niin suurelta ja mahtavalta…

Toinen kysymys koski Suomen panostusta Venäjän kaupan edistämiseen ja tukemiseen. Keskustelijat esittelivät monia eri muotoja, kuten tapaamisia paikallisten päättäjien ja toimijoiden kanssa mm. Finpron ja talouskomission järjestäminä. Kaikille yrityksille riittää tukea koosta huolimatta, vaikka suomalainen media kuulemma antaakin asiasta vääränlaisen kuvan. Kohonen kritisoi isompien organisaatioiden avun olevan usein yrittäjille turhan epäselvää jargonia, kun taas Venäjän kilta kuulemma lähestyy yksittäisiä ihmisiä.

Kolmas kysymys käsitteli suomalaisten yritysten mahdollisuuksia Venäjällä eli onko niitä. Isoin jarru selvästi on raha, jota suurimmalla osalla venäläisistä ei todellakaan ole paljoa. Venäjällä suomalaiset yritykset ovat mukana mm. logistiikka- ja treidausliiketoiminnassa; tuotantoa siellä ei ole. Venäjältä ei myöskään tuoda paljoa mitään kulutustuotteita (kuten elintarvikkeita) Suomeen. Venäjä ei panelistien mukaan ole mikään suuri mahdollisuuksien maa tällä hetkellä, sillä kehitys (esimerkiksi aseteollisuudessa) on pysähtynyt ja maa on teknologisesti jäljessä länsimaita, kun 90-luvun alussa panostettiin enemmän kaupalliseen kuin teknologiseen koulutukseen. Nähtävästi niitä teekkareita tarvitaan kuitenkin…

Myös kulttuuriset piirteet aiheuttavat ongelmia, sillä miesten elinikä on huomattavasti pienempi kuin naisten, alle 60 vuotta. Syynä on päämäärättömyys, kun miehet eivät tiedä, mitä tehdä elämässä. Kapitalistinen ja amerikkalainen kulutus-ajattelu tuntuu olevan monen elämän keskipiste, ja tätä poliittinen järjestelmä pyrkii propagandallaan ruokkimaan. Tuloksena on kuitenkin huono kopio amerikkalaisesta elämäntyylistä, ja toivottomalta vaikuttava elämä saa monet miehet tarttumaan vodka-pulloon.

Loppuilta sujuikin rennommissa merkeissä Niemelän päättäessä paneelin ja musikanttien astuessa lavalle. Sibelius-akatemiasta oli saapunut paikalle kaksi esiintyjää, jotka kitaroiden säestyksellä soittivat mm. HIM:iä. Täytyy myöntää, että melkein odotin venäläistä musiikkia, mutta kenties sitä ei ole ihan helpointa löytää. Esityksen jälkeen yleisö saattoi vielä nauttia viinistä, kahvista ja suklaasta sekä esittää panelisteille lisää kysymyksiä. Kysymyksiä tulikin paljon mm. saunakulttuurista (Venäjällä kaupallinen maailma on melko lailla miesten maailma) ja siitä, pärjääkö Venäjällä ilman venäjän kielen osaamista (small talkista jää usein paitsi ja kunnioituksen herättämiseksi kannattaa opetella edes auttavasti paikallista kieltä).

Ilta päättyi hieman yhdeksän jälkeen aplodeihin ja kukitukseen. Olipahan mielenkiintoinen ilta! Paljon asiaa sekä väärinkäsitysten ja ennakkoluulojen oikaisuja. Itsekin olen nyt entistä tyytyväisempi siitä, että päätin opiskella edes kaksi kurssia venäjää. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulen joskus työskentelemään yrityksessä, jolla on jonkinlaisia kytköksiä Venäjään ja silloin voi alkaa palautella sitä lyhyttä oppimäärää. Siteeraan vielä tähän loppuun Irincheevia, koska mielestäni hänen viimeinen puheenvuoronsa kiteyttää aika hyvin illan annin: ”Venäjältä löytyy kaikki ja jokainen näkee sen miten haluaa.”

Omistus- vai vuokra-asunto? -artikkeli Kylteri-lehteen

Tämän allaolevan artikkelin kirjoitin syksynä 2008 ylioppilaskuntani (KY) lehteen Kylteriin, kun olin juuri ostanut itselleni oman asunnon pankkikriisin puhjetessa päälle. Artikkelin pääpaino on omassa asunnonhankintakokemuksessani, vaikka mukana on myös pohdintaa vuokraamisen ja omistamisen vaihtoehdoista, myös asiantuntijan (Kauppakorkeakoulun rahoituksen professorin ja armoitetun talousgurun Vesa Puttosen) lausuntoja.

Vuokra-asuminen vs. oma kämppä: onko oma tupa oma lupa parempi vaihtoehto kuin olla vuokranantajan tossun alla?

                

Oodi vuokralle vai lainalle? Kumpi asumismuoto on kannattavampi/järkevämpi vaihtoehto tänä päivänä? Kysy vastaantulijalta niin jokaisella on molempiin kysymyksiin oma mielipiteensä. Korot ovat nyt korkeammalla kuin vuosiin ja lisäksi asuntomarkkinoiden ylikuumeneminen näyttää hidastuneen ja jopa hintojen laskua povataan. Hötkyily ei siis kannattaisi. Parinkymmenen vuoden velkavankeus kuulostaa pelottavalta ja lisäksi opiskelijan asumistukea ei tipu asunnonomistajille. Toisaalta ei kuulosta kovin mielekkäältä maksaa toisen taskuun tähtitieteellistä summaa joka kuukausi. Opiskelijoiden hintatasolle sopivia vuokrakämppiä on Helsingistä vaikeampi saada kuin opiskelupaikkoja joihinkin oppilaitoksiin! Lisäksi vuokrat ovat usein sen suuruisia, että sillä rahanmäärällä maksaisi pois jo korot ja vastikkeen plus muut asumiskulut. Niin että ota siitä nyt sitten selvää!  

Viime vuonna päätin, että tänä vuonna olisi kotoa muutettava pois. Olin ensin vahvasti sitä mieltä, etten mitenkään voisi ostaa omaa kämppää vaan ehdottomasti vuokralle. Kauhistelin samoja asioita kuin monet muutkin: Asunnothan ovat kalliita! Miten minä voisin maksaa asuntolainaa ja miten edes opiskelijana saisin lainaa? Mitä, jos en pystyisi sitä maksamaan? Enkä saisi automaattisesti asuntotukeakaan! Ja siinähän sitä sitten oltaisiin 20-30 vuotta kiinni yhdessä kämpässä! Entäs jos muutaman vuoden päästä haluaisi muualle? Ei varmasti, minä mitään asuntoa osta… Vaan kuinkas sitten kävikään?

Haetaan: oma koti

Vaikka tuntuu, ettei jaksaisi millään juosta monissa näyttelyissä, on kuitenkin välttämätöntä ja järkevää katsastaa tarjontaa. Jopa minä, joka halusin hoitaa asian nopeasti pois päiväjärjestyksestä, lupasin hillitä itseni ja käydä n. kymmenessä esittelyssä. Kannattaa selailla esim. Hesarin Asunto-osiota sekä netin erilaisia asuntosivuja omien kriteereiden mukaan, joista hinta, koko ja sijainti ovat usein ne tärkeimmät.

Sitten vain ruksaamaan näyttelyajat ylös ja asuntoja kiertämään. Ohje nro 1: kaikki tehdyt, meneillään olevat ja suunnitellut remontit täytyy aina ottaa selville. Erityisesti putkiremontti on todella syvältä, sillä silloin ei moneen kuukauteen pääse suihkuun/vessaan omassa kotona ja roinaa ja romua on joka paikassa. Maalaisjärkikin jo sanoo, että kaikki mahdollinen tieto on asuntoa katseltaessa kaivettava esiin. Yleensä välittäjällä on antaa mukaan isännöitsijäntodistus, josta kyllä selviää kaikki tarvittava. Asunnon omistajan kun täytyy huolehtia enemmän kämppään liittyvistä asioista kuin vuokralaisen, joten tarkkana sopii olla.

Sitten kun ”se oikea” löytyy, sen tuntee jossain syvällä sisimmässä. Ensimmäisenä huomaa, että sijainti ja koko ovat juuri sopivat eikä hintakaan huimaa päätä. Seuraavaksi sitä katselee ympärilleen ja toteaa, että asunto ei näytä hullummalta sisältäkään. Aivan huomaamattaan alkaa jo sisustaa kämppää: tuonne mahtuu hyvin vaatteet, vähän maalia tuonne, kirjahylly tuohon, mahtuisiko tänne 90- vai 120-senttinen sänky… Kun paras vaihtoehto on seuloutunut, on seuraavan etapin vuoro:

Show me the money (ja takaaja)

…Nimittäin rahan hankinta. Jollainhan se asunto on tietysti maksettava, ja koska ihmisillä ei yleensä ole sataa tonnia pankkitilillään (ja opiskelijoilla vieläkin harvemmin) on marssittava pankkiin. Kannattaa varata aika lainaneuvottelun pariin kolmeen pankkiin, jotta saa vertailtua eri pankkien korkotasoja ja lainaehtoja. Ensikertalaisena mukaan kannattaa myös ottaa joku, jolla on tietämystä asunnonostosta, esimerkiksi jompikumpi vanhempi. Äiti tai isä tai muu sukulainen on muutenkin kätevä olla mukana, sillä opiskelijan pienillä ja epäsäännöllisillä tuloilla ei lainaa heru ilman takaajaa.

Ennen lainaneuvottelua kuvittelin, että lainaa on todella vaikea saada, varsinkin opiskelijana. No, eivät pankkihenkilöt ole lainankinuajille heti sopimuspapereita tyrkyttämässä allekirjoitettaviksi, mutta tuskinpa hakijaa heti suoralta kädeltäkään tyrmätään; varsinkin, jos luottotiedot ovat kunnossa. Virkailijat osaavat selittää hyvin tarkkaan lainakuviot: kuinka paljon korko tulisi olemaan tällä hetkellä, millaisia eri korkoja on, mitä vakuutuksia kannattaisi ottaa, paljonko lainaa voi saada jne. Kannattaa kysellä vaikka tuntuisikin, että kysyy ihan tyhmiä asioita. Laina-asiat täytyy olla kunnolla hallussa ennen sopimuksen allekirjoittamista, koska lainaa on maksettava vuosia ja vuosia eteenpäin.

Laina ei minusta kuitenkaan ole sen pelottavampi tai hankalampi juttu kuin vuokrakaan. Pankin kanssa voi yleensä tehdä sopimuksen, että parina-kolmena ensimmäisenä vuotena ei tarvitse maksaa lainasta kuin korot. Opiskelijalla tämä tarkoittaa sitä, että lyhennyksiä alkaa maksaa sitten, kun valmistumisen nurkilla on enemmän tuloja. Tuo järjestely onkin ainoa keino maksaa lainaa, sillä harvoin opiskelijalla on varaa maksaa sekä korot että lyhennyt plus yhtiövastike ja kaikki muut menot. Joustoa siis tarvitaan.

Kuten siis aikaisemmin mainitsin, lainan ehtona oli takaus. Se on tietysti normaalikäytäntö. Asunto itsessään riittää pantiksi, mutta ainakin minun kohdallani pankki vaati isääni allekirjoittamaan sopimuksen, jossa hän lupaa taata koronmaksukykyni. Tämä siksi, että lainanhakuhetkellä en vielä tiennyt syksyn työtilanteestani ja siksi pankki vaati todisteen, että joka tapauksessa joku maksaisi korot. Sopimus ei ollut mitenkään vakava siinä mielessä, ettei isän tarvinnut esimerkiksi pantata mitään omaa omaisuuttaan vaan hänen allekirjoituksensa riitti. Eri pankeilla voi olla eri käytännöt, joten vertailu on a ja o.  

                     

Se on minun, yksin minun…

Vaikkei lainapäätöstä ole vielä saanut, voi asunnosta silti tehdä tarjouksen. Lainapäätös siis melkein taskussa astelin varmoin askelin uudemman kerran asunnolle, johon mielessäni olin jo sovitellut huonekaluja ja punaista seinää. Tarjosin asunnosta muutaman tonnin pyyntihintaa alhaisemman hinnan, ja nyt mietittynä olisin voinut tinkiä enemmänkin. Ainahan myyjä voi tehdä vastatarjouksen, joten voi kokeilla tarjota aika reilustikin alle pyyntihinnan. Välittäjäkin usein antaa mielipiteensä, ja minun ehdotukseni oli hänen mukaansa sellainen, jonka kehtasi esittää myyjälle. Tarjouksen ehdoiksi laitettiin lainansaanti, koska siis lainaa ei vielä oltu minulle myönnetty. Paperien teon jälkeen lähdin kotiin jännittämään vastausta.

Heti samana iltana välittäjä soitti, että myyjä oli hyväksynyt tarjouksen. En edes osannut oikein iloita, olin vain, että oho, sepä kiva. Koska lainan saanti oli vielä hivenen epävarmaa, en vielä uskaltanut innostua liikaa. Sain kolmisen päivää aikaa maksaa muutaman tuhannen euron suuruinen käsiraha. Tarjousta tehdessä tulee siis varautua keräämään kolehtia, koska käsiraha vaaditaan ostoaikeiden vakuutena. Minulle meinasi tulla kiire, kun pankista ei millään meinattu aluksi soittaa lainan tiimoilta, mutta lopulta näytettiin vihreää valoa! Seuraavalla kerralla haluan kyllä lainapäätöksen ennen kuin teen tarjouksen, oli sen verran hermostunut fiilis kun ei meinannut vahvistusta kuulua.

Lopulta raha vaihtoi omistajaa: ensin vähän ja sitten viikon päästä paljon enemmän, kun minä, iskä, myyjä, pankin edustaja ja välittäjä kokoonnuimme pankkiin kirjoittamaan kauppakirjat. Hetken aikaa tunsin olevani varoissani, kun koko asunnon hinta oli tililläni! Huuma oli kuitenkin vain hetkellinen, sillä heti seuraavaksi se siirtyi jo myyjän pankkisaldoa kasvattamaan.

Paperien allekirjoittamisen jälkeen palasin takaisin töihin hieman ristiriitaisin tuntein. Asuntohuolet olivat nyt takanapäin, mutta monen moista epävarmuutta oli edessä. Tässähän piti ruveta suunnittelemaan, mitä kaikkea tulisi tehdä.

Mitä seuraavaksi eli ennen kuin lähdetään Ikeaan

Valtio ei tue omassa asunnossa asujia yhtä avokätisesti kuin vuokralla olijoita. Omistusasunnossa asuja ei ole oikeutettu asumistukeen vaan täytyy hakea Kelalta erikseen yleistä asumislisää. Lisätietoa sekä hakemuskaavake löytyy Kelan verkkosivuilta kohdasta Asumiseen tukeaàYleinen asumislisä. Hakemukseen tulee liittää tulot viimeiseltä 12 kuukaudelta, ja tieto ovatko ne netto- vai bruttomääräisiä, kopio kauppakirjasta sekä yhtiövastike- ja vesimaksulaskusta. Lisäksi Kelaan täytyy toimittaa arvio seuraavien 12 kuukauden tuloista eli mm. tulevat opintotuet ja mahdolliset palkkatulot sekä selvitys asuntolainan suuruudesta. Lomakkeesta tulee käydä ilmi lainan määrä ja koron suurus ja se on saatavissa pankista.

Asumislisä on sidoksissa tuloihin ja menoihin, joten Kelaan tulee toimittaa mahdollisimman tarkat arviot tulevista tuloista. Kelan sivuilta myös löytyy asumislisälaskuri, jonka avulla voi laskea arvion tuen suuruudesta. Sen verran vähäisetkin tulot tulevat summaan vaikuttamaan, että paljoa ei sovi odottaa. Kaikki mahdollinen tuki tulee tietysti ottaa vastaan. Opintotukea omistusasuja saa sen, mitä kaikki yksin asuvat eli 298 euroa. Lainan korot voi myös vähentää pääomatulojen tai ansiotulojen verotuksessa. Niistä tulee tehdä ilmoitus verottajalle joko esitäytetyssä veroilmoituksessa tai sen jälkeen joulukuun puolessa välissä, jolloin seuraavan vuoden verokorttiin tulee oikea pidätysprosentti. Ennen muutosta maksettujen korkojen vähennykset tulevat seuraavana vuonna veronpalautuksina takaisin.

Sitten täytyy huolehtia sähkösopimuksen teosta, osoitteenmuutoksesta ja lähettää kopio kauppakirjasta isännöitsijätoimistoon, jotta uusi omistaja merkataan osakkeiden omistajaksi ja hän voi ottaa osaa yhtiökokoukseen. Muuten kaikki muuttoon liittyvät asiat ovat samoja kuin vuokralle muuttajien: muuttoavun rekryäminen (tai lahjominen), siivousta, maalausta, huonekalujen ostoa, pakkaamista, roudausta, purkamista… Pienien tilojen päivittelyä (”Mahtuuko nämä kaikki oikeasti tänne?”) ja sängyn kokoamista (”Ei hitto, tarvitaanko tähän liimaakin?”). Loppujen lopuksi kaikki vaiva palkitaan, kun voi herätä ensimmäistä kertaa omassa asunnossa, laittaa aamiaista ja lukea Hesaria ikkunan ääressä ja ajatella: tämä on nyt kotini. Ei siinä vaiheessa enää ajattele lainaa kauhistellen vaan lähinnä on kiitollinen mahdollisuudesta saada lainaa. Mielestäni pääsin helpommalla kuin ne tuhannet ja taas tuhannet opiskelijat, jotka tänäkin syksynä yrittivät etsiä kämppiä. En voi muuta kuin huokaista helpotuksesta.

ASIANTUNTIJAN NÄKÖKULMA:

Olen siis todistanut itselleni, että olen tehnyt oikean valinnan. Vaan mitä enemmän asiaan vihkiytyneet olisivat mieltä? Kysyin Kauppakorkeakoulun rahoituksen professorilta, Vesa Puttoselta, mitä hän on mieltä nykyisestä asuntotilanteesta opiskelijoiden kannalta.

”Lähtökohta on se, että asunto kuin asunto. Ei siis ole eroa sinänsä, onko kyseessä yksiö vai kolmio. Kysymys on enemmänkin, haluaako ostaa asunnon. Eri [asunto]alueilla on tietysti eronsa, mutta muuten opiskelijan tilanne ei ole erilainen verrattuna muihin. Säästääkö sitä sitten asuntoon vai johonkin muuhun, kaikki vaatii itsekuria. Ja itsekuriahan se kysyy, kun asuntoon säästäessä säästää itselleen vuosiksi eteenpäin.”

Eli opiskelijoiden asuntosuunnitelmat ovat samalla viivalla kuin lapsiperheidenkin, vaikka opiskelijat useimmiten ostavatkin pienempiä ja halvempia asuntoja. Jos Puttonen olisi opiskelija, asuntoa hän ei kuitenkaan ostaisi. ”Markkina-ajoitus ja asuntoon sitoutuminen ovat mielestäni huonoja asioita opiskelijan kannalta. Kun on sitä lainaa, pitäisi mennä töihin, vaikka tuo aika tulisi käyttää opiskeluun eikä low-paid-töihin. Kaikki töissä kulutettu aika on opiskelusta pois. Työkokemusta voi kartuttaa kesäisin ja keskittyä opiskeluihin sitten syksyllä. Opiskelun net present value, sanotaan 10 euroa, on korkeampi kuin mitä McDonald’silta voi saada. (Vaikkei minulla ole mitään McDonald’sia vastaan.)”

Ratkaisuni ei siis saa Puttoselta kovin suurta kannatusta. Kuitenkin loppujen lopuksi hänenkään mielestä asiassa ei ole absoluutista totuttaa eli ei voi sanoa, onko asunnon osto hyvä vai huono asia. Jokainen käyttäköön harkintaansa. Hänen kantansa on kuitenkin se, että todennäköisemmin asuntojen hinnat tulevat laskemaan. Korkotasoa hän ei kuitenkaan lähde ennustamaan, sillä niin tehdessään omien sanojensa mukaan toimisi opettamaansa vastaan.

Vaikka asuntomarkkinat ovat jäähtyneet, en silti ole huolissani. Taloudessa on aina nousuja ja laskuja ja vaikka ostokseni ei ehkä osunut parhaimpaan mahdolliseen saumaan, on sitä nyt myöhäistä murehtia. Sen sijaan keskityn nauttimaan sijoituksestani, mikä onkin helppoa, kun oikealla tuulella läheisen Meiran tehtaan mauste- ja kahvituoksut tunkeutuvat sisään avoimesta ikkunastani.