maanantai 17. marraskuuta 2014

Pan Am -lentoyhtiön mainoskampanja

Saimme ensimmäisen kunnon luovan mainostehtävän, kun meidän piti ryhmissä suunnitella mainontaa lentoyhtiölle. Saimme valita joko suomalaisen ikonin Finnairin tai yli 20 vuotta sitten konkurssiin menneen amerikkalaisen ikonin Pan Amin sekä olisiko mainontamme tyyli retro vai moderni. Minä ja kolme ryhmäläistä valitsimme nykypäivään sijoitetun Pan Amin eli siis tarkoituksenamme oli suunnitella lentoyhtiön uudelleenlanseerauskampanja. 

Meidän kampanjamme kolme pointtia (tahattomasti Alexander Stubbin hengessä) olivat:
  • Pan Amin palauttaminen takaisin loistoonsa
  • Hyödyntää brändin nostalgiaa ja mainetta
  • Antaa vaihtoehto halpalentoyhtiöille
    • Arvolupaus: laatu & palvelu
Ensimmäiset mainokset olisivat ulko- ja printtimainoksia, joiden avulla heräteltäisiin kuluttajien kiinnostusta ja uteliaisuutta Pan Amin uuteen tulemiseen. Näistä teimme kolme esimerkkiä:




Näissä mainoksissa Pan Amin laukku seikkailisi erilaisissa tunnistettavissa kaukokohteissa. Ihan kuin matkaaja olisi saapunut paikkaan lentolaukkunsa kanssa ja napsaissut kuvan. Tässä esimerkissä siis biitsikuva


Toinen mainos sijoittui Pariisiin. Näitä voisi toki tehdä paljon enemmänkin vaikka mistä maailmankolkasta, kunhan kuvasta tulisi selkeästi esille jokin tunnelma, esim. ranta tai ranskalainen kahvila tai vuorenhuippu. Näitä voisi myös loistavasti hyödyntää sosiaalisessa medisassa.


Kolmas mainos esittelisi pelkästään lentolaukun, koska siitä tulee niin kätevästi esiin brändin nimi ilman, että sitä tarvitsee erikseen enää missään mainita. Tunnetta herätellään lauseella "We've missed you, too", sillä Pan Amiin liittyy edelleen nostalgisia muistoja sen entisten käyttäjien parissa ja haluamme luoda tunnesiteen toteamalla, että myös brändi on kaivannut asiakkaitaan. Uusi slogan "Your No. 1 travel companion since 1927" taas herättelee ihmisiä muistamaan, että Pan Am oli aikoinaan ensimmäinen kansainvälinen amerikkalainen lentoyhtiö. Tästä saa tietysti kätevästi assosiaation, että Pan Am on edelleen paras valinta.

Mainoksen alalaidasta näkee nettisivujen osoitteen, jossa kerrotaan enemmän Pan Amin uudelleenjulkaisusta. Näin itse mainokseen ei sinänsä tarvinnut laittaa mitään uudelleenjulkaisusta. Riittää, kun vilkaisee nettisivun osoitetta.



Ulkomainosten jälkeen julkaistaisiin esim. Hesarin etusivulle sekä muissa kohderyhmän (varakkaat amerikkalaiset henkilöt, jotka haluavat nauttia myös lentomatkasta lomakohteeseensa) suosimissa laatusanoma- ja aikakauslehdissä. Siinä kerrottaisiin avattaisiin uudelleenlanseerausta hieman enemmän kertomalla Pan Amin historiasta ja linkittämällä se nykyisyyteen.

Mietimme myös jatkoa kampanjalle ison TV-kampanjan (sillä amerikkalaisille TV on tärkeä) sekä sosiaalisen median kilpailun muodossa. Pan Amin lentolaukusta tulisi varmasti pysyvä osa mainontaa!


Tämä oli todella mielenkiintoinen ja opettava tehtävä! Opimme paljon mm. siitä, kuinka kotiläksyt on tehtävä huolella eli siis brändiin ja sen merkityksiin ihmisille on tutustuttava huolella. Opettaja oli todella tyytyväinen kampanjaamme, tosin hän on ollut aikoinaan vakituinen Pan Amin asiakas ja siksi ehkä hieman biased esityksellemme! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti